Minun oli ihan pakko jäädä tänään taas vaihteeksi töistä kotiin. Räkä lentää yhä ja pää on todella kipeä, illalla lämpö kipusi taas 37,4 asteeseen. Nivelet ovat todella kipeät. Kovasti pelkään, ettei kolmen vuoden takaisin niveltulehdus saavu takaisin. Se nimittäin tuli silloin kai influenssan jälkitautina ja oli todella rankka tauti. Neljä ensimmäistä kuukautta niveltulehduksen kanssa olivat pahimmat ja sen jälkeen alkoi helpottaa. Täysin en ole siitä koskaan parantunut. Nyt ranteet ovat taas siinä kunnossa, että vähän pelottaa. Tämän vuoden influenssa on muistaakseni samaa laatua kuin se kolme vuotta sitten ollut.

Mutta asiasta toiseen. Sairaudesta huolimatta kävin aamulla viemässä meidän perheen nuorimmaisen hammashoitolaan. Ja täytyy sanoa, että saimme todella mahtavaa palvelua. En ole itse käynyt Söderkullan hammashoitolassa aikaisemmin. Edellisellä kerralla Paulilla oli mukana vaari.

Paulillahan on diagnoosina kontaktihäiriö. Siitä voin kertoa joskus enemmänkin. Nykyään se näkyy pääasiallisesti siinä, että uudet asiat saattavat olla hankalia, Pauli puhuu vähän huonosti ja ei aina välttämättä ymmärrä kaikkea puhetta. Sosiaaliset taidot ovat vähän niin ja näin. Eteenpäin ollaan kuitenkin menty sellaisilla harppauksilla, ettei asia meidän perhe-elämää hiveästi nykyään häiritse.

Hammashoitaja tarkisti Paulin hampaat ja Paulia jännitti kovasti. Edellisellä kerralla Paulille oli jäänyt kammo hammaskiven poistosta. Kerroin hoitajalle Paulin diagnoosista ja sen jälkeen kaikki sujui aivan loistavasti. Pauli ja hoitaja tulivat mitä parhainten toimeen. Ja hammashoitolasta käveli ulos iloinen ja tyytyväinen poika, jolla ei ole koskaan ollut ainoatakaan reiän alkua ja hammaskivi oli poistettu.